Tämä on lupaava artikkeli.

Tecumseh

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tecumseh
Tecumseh taisteli brittien sotajoukoissa Yhdysvaltoja vastaan ja sai prikaatinkenraalin arvonimen.
Tecumseh taisteli brittien sotajoukoissa Yhdysvaltoja vastaan ja sai prikaatinkenraalin arvonimen.
Henkilötiedot
Syntynyt 1768
Ohio
Kuollut 5. lokakuuta 1813
Ontario Kanada
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Yhdysvallat
Palvelusvuodet 1812–1813
Taistelut ja sodat Mm. Fallen Timbersin taistelu, Thamesin taistelu
Sotilasarvo Ylipäällikkö (Shawneet)
Prikaatinkenraali (Britannia)

Tecumseh [tᵻˈkʌmsə] (myös Tecumtha, Tekamthi[1]; 1768–1813) oli shawnee-intiaanien johtaja ja Kanadan kansallissankari. Hän oli älykäs strategi, etevä puhuja ja nerokas valtiomies, joka sai shawneet lopettamaan sotavankien kiduttamisen. Lisäksi Tecumseh opiskeli maailmanhistoriaa ja kirjallisuutta.

Yhdysvaltain vapaussodan jälkeisellä aikakaudella varttuminen sai Tecumsehin näkemään, miten maita riistettiin intiaaneilta häikäilemättömin keinoin. Veljensä Tenskwatawan kanssa hän rakensi suurta intiaanikansojen liittoa Yhdysvaltoja vastaan. Tecumsehin suuri unelma oli perustaa intiaanivaltio, joka yltäisi Kanadasta Meksikoon ja jonka rajoja puolustaisivat brittisotilaat Yhdysvaltoja vastaan.

Tecumsehin unelma ei toteutunut. Hän sai surmansa vuonna 1813 taistellessaan sotureineen brittien joukoissa Yhdysvaltoja vastaan.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tecumsehin syntymäpaikaksi on arveltu Old Piquaa, Madjoen varrella Ohiossa.[2] Hänen isänsä oli shawneepäällikkö Pucksinwah, joka sai surmansa 1774 Lordi Dunmoren sodassa käydyssä Point Pleasantin taistelussa. Tecumsehin äiti Methoataske siirtyi viisi vuotta myöhemmin asumaan Missouriin. Tuolloin 11-vuotias Tecumseh jäi Ohion maaseudulle isoveljensä Cheesuakan ja pikkusiskonsa Tecumpeacen kanssa.[2]

Yksi Cheesuakan monista tehtävistä oli kouluttaa Tecumsehistä soturi. Vuonna 1782 tapahtunut yhteenotto shawneiden ja yhdysvaltalaisen George Rogers Clarkin johtaman sotilasyksikön välillä päättyi kuitenkin nolosti Tecumsehin osalta. Hän joutui paniikkiin ja pakeni taistelutantereelta. Toivuttuaan nöyryytyksestä Tecumseh päätti, ettei koskaan enää pakenisi.[2]

Fallen Timbersin taistelu.

20-vuotiaana Tecumseh teki Cheesuakan kanssa monia tutustumiskäyntejä eri heimojen luona. Hän liittyi 1790 shawneejohtaja Blue Jacketin joukkoihin, jotka puolustivat maitaan valkoisia maahantunkeutujia vastaan. Päällikön ominaisuudessa Tecumseh osallistui taisteluihin ja osoitti pelottomuutensa. Kenraalimajuri Arthur St. Clairin johtama armeija kärsi tappion ja menetti yli 600 sotilaan hengen liittoutuneiden shawneiden ja miamien järjestämässä piirityksessä. Nuoret soturit ihailivat Tecumsehin uskallusta asettua Yhdysvaltoja vastaan.[2] Vuonna 1794 käyty Fallen Timbersin taistelu Ohiossa osoittautui luoteisen territorion intiaaneille kohtalokkaaksi. Prikaatinkenraali Anthony Waynen johtamat sotilasyksiköt aiheuttivat shawneille ja miameille murskaavat tappiot.[3]

Tecumsehin unelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1795 kirjoitettiin Greenvillen rauhansopimus, jonka valossa Ohion ja Indianan intiaanien tulevaisuus näytti ankealta. Tecumseh kieltäytyi noudattamasta sopimusta, jossa intiaaneja vaadittiin luovuttamaan 40 000 km²n suuruinen alue Yhdysvalloille.[4] Hän ei kuitenkaan pystynyt estämään sopimuksen toteuttamista ja maapala toisensa jälkeen myytiin valkoisille. Intiaanien alueet pienenivät ja rajoittuivat seuraavan vuosisadan alkuun mennessä pieneen kolkkaan Ohion luoteisilla kulmilla. Tecumseh ja hänen takanaan olevat ryhmät eivät suostuneet maakauppoihin, koska pelkkä ajatus maan myymisestä oli mieletön.[5]

” Maat eivät kuulu kenellekään sen enempää kuin ilma tai vesi. Niitä ei voi myydä tai omistaa. ”

– Tecumseh, shawnee-johtaja.[5]

Luoteisterritorion intiaanit olivat määrällisesti selvinneet vähin tappioin sodissaan Yhdysvaltoja vastaan. Masennus oli kuitenkin vallannut heidät. Tecumseh otti avukseen veljensä Tenskwatawan nostattamaan heimoveljien kadonnutta itsetuntoa. Tenskwatawa oli kokenut hengellisen herätyksen käytyään vuosikaudet läpi valkoisen miehen mukanaan tuomia paheita. Hän oli valmis tarttumaan Tecumsehin tarjoamaan mahdollisuuteen.[6]

Tenskwatawa, shawneeprofeetta.

Vuonna 1805 Tenskwatawa nousi shawneiden suurimmaksi profeetaksi. Hän piti itseään Suuren hengen lähettiläänä saarnaten valkoisen miehen turmiollisesta vaikutuksesta ja haukkuen nämä paholaisen lapsiksi ja kavaliksi käärmeiksi. Jokainen intiaani, joka oli eri mieltä profeetan kanssa, tapettiin noitana tai petturina. Useita kristittyjä wyandoteja ja delawareja poltettiin Tenskwatawan puheiden aikaansaamien noitavainojen seurauksena.[7]

Samanaikaisesti kun yhä useammat intiaanit hylkäsivät shawneeprofeetan kehotuksesta valkoiselta mieheltä omaksumansa tavat, Tecumseh alkoi toteuttaa suurta unelmaansa intiaanivaltion luomisesta. Hän teki matkoja kylästä toiseen ja levitti tietoa suuresta liitosta, joka yhdistäisi kaikki intiaanit toisiinsa ilman heimorajoja.[5]

Kuuden kansakunnan muodostaman irokeesiliiton taholta Tecumseh sai kieltävän vastauksen. Liittokunta oli monien sotien jäljiltä niin hajallaan, ettei se halunnut lähteä hankkeeseen. Irokeesien vaikutusvaltaisimman päällikön Joseph Brantin kuoltua vuonna 1807 Tecumseh nousi intiaanien tärkeimmäksi sotajohtajaksi.[8] Hänen arvostuksensa nousi nopeasti Pontiacin kapinassa mukana olleiden heimojen keskuudessa. Monet päälliköt suhtautuivat myötämielisesti Tecumsehin ajatukseen suuresta liitosta ja sen kannatus kasvoi yhä laajemmilla alueilla. Vuonna 1808 kickapoot ja pottawatomit lahjoittivat veljeksille maa-alueen Wabash-joen varrelta Indianasta. Paikalle nousi nopeasti kylä, joka sai nimen Tippecanoe (Profeetankaupunki). Se täyttyi päivittäin yhä lisääntyvistä vierailijoista, ja tuhansia intiaaneja liittyi liittoon.[9]

Tieto Tecumsehin pyrkimyksistä yhdistää kymmenet eri heimot kulkeutui myös Kanadan brittiväestön keskuuteen. He olivat kärsineet katkeran häviön Amerikan vapaussodassa omia siirtokuntiaan vastaan ja toimittivat Tippecanoeen aseita.[10]

Tippecanoen tuho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Luoteisterritorion kuvernööri William Henry Harrison oli Tecumsehin päävastustaja. Myöhemmin Harrison nousi Yhdysvaltojen presidentiksi.

Kun Ohion ja Indianan intiaaniväestö alkoi kieltäytyä maittensa myynnistä, päätti Indianan kuvernööri William Henry Harrison selvittää, mitä asian takana oli. Hän lähetti vakoojia Tippecanoen kylään ja sai näiltä raportin veljesten "profetian" vaikutuksista. Harrisonin pelko intiaaniliitosta oli käynyt toteen. Tecumsehin oli kerännyt taakseen lähes 3 000 soturia eri heimoista valmiina estämään Yhdysvaltain laajentumisen. Harrison oli vastuussa maakaupoista presidentti Thomas Jeffersonille. Pitääkseen Jeffersonin seuraajan presidentti James Madisonin tyytyväisenä Harrison pyrki jatkamaan kaupantekoa joidenkin myötämielisten miami- ja delawarepäälliköiden kanssa. Harrison pyrki luomaan ristiriitoja eri intiaaniryhmien välille ja teki maakauppoja ilman hallituksen suostumusta.[8] Vilpillisin keinoin hän onnistui ostamaan maata 12 000 neliökilometrin edestä.[11]

Tecumsehin noudattaman politiikan mukaan kauppa oli laiton, sillä kukaan yksityinen ihminen ei voinut myydä maata varsinkaan ilman koko heimon lupaa. Kaiken lisäksi päälliköt oli ennen kaupantekoa juotettu vahvaan humalatilaan. Harrison pyysi Tecumsehin luokseen neuvottelemaan asiasta. Shawneepäällikkö ilmestyi paikalle 300 hyvin aseistetun soturin kera täynnä vihaa valkoisen miehen käytöstä kohtaan. Harrison välitti presidentille Tecumsehin näkökannan maakauppojen epäoikeudenmukaisuudesta.[5]

Tecumseh sai kannatusta myös valkoisten keskuudessa, sillä monet Harrisonin vastustajat olivat valmiit kuuntelemaan intiaaneja. He näkivät nämä "sivistyneinä villeinä", jotka viljelivät maata, eivätkä olleet uhkana Yhdysvaltain laajentumiselle.[12] Vastaavasti myös valkoiset onnistuivat houkuttelemaan intiaaneja omalle puolelleen. Kun Tecumseh lähti suurelle käännytysmatkalleen kauas etelään chickasawien, choctawien ja cherokeiden luo, Harrison ryhtyi toimenpiteisiin. Presidentin määräyksestä hän värväsi armeijan, joka koostui jalkaväkirykmentistä ja siihen lisätyistä vapaaehtoisista sotilaista, joihin kuului myös intiaaneja. Tarkoituksena oli välttää avointa selkkausta, mikäli mahdollista. Harrison uskoi, että sotaväen pelkkä näyttäminen riittäisi pitämään intiaanit kurissa ja estämään näiden mahdolliset sotahankkeet Yhdysvaltoja vastaan.[13]

Marraskuussa 1811 Harrison marssitti tuhat sotilasta Tippecanoeen tekosyynään intiaanien tekemät hevosvarkaudet. Shawneekylässä veljensä päällikkyyden väliaikaisesti ottanut Tenskwatawa lupasi neuvotella asiasta seuraavana aamuna. Harrison myöntyi tähän ja yöpyi miehineen Tippecanoen lähettyvillä. Tecumseh oli lähtiessään varoittanut veljeään ryhtymästä väkivaltaisuuksiin Yhdysvaltoja vastaan. Tenskwatawa oli antanut sanansa, mutta läpi yön jatkuneiden hengellisten menojen loppuhuipennukseksi profeetta yllytti soturinsa käymään nukkuvan leirikunnan kimppuun. Hän oli saanut Suurelta hengeltä viestin, joka kertoi shawneesoturien olevan sinä yönä kuolemattomia.[13]

Tippecanoen taistelu.

Intiaanien yllätyshyökkäyksestä huolimatta Harrison miehineen pystyi nousemaan nopeaan puolustukseen. Kun shawneet huomasivat, että Suuri henki oli huiputtanut heitä Tenskwatawan suulla, heidän taistelumielialansa katosi. Harrisonin joukot ajoivat takaa pakenevia shawneita ja tuhosivat Tippecanoen valtavat ruoka- ja ammusvarastot. Tämä taistelu osoittautui merkittäväksi Yhdysvaltain historiassa, sillä vaikka intiaanien mieshukka ei ollut kovin suuri, heidän moraalinsa murtui. Tenskwatawan maine suurena profeettana oli mennyttä, ja samalla mureni osa Tecumsehin unelmaa vahvasta intiaanivaltiosta.[11]

Tecumsehin palatessa Tippecanoeen häntä kohtasi surullinen näky. Suuri kylä oli hävitetty, ja ammutut ruumiit makasivat maahan laskeutuneen tuhkan keskellä. Tecumsehin etsiessä ystäviään surmattujen joukosta juhlittiin William Henry Harrisonia suurena sankarina.[11]

Määränpää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvallat ja britit kävivät sotaan toisiaan vastaan.

Tecumseh ei luopunut Tippecanoen tapahtumista huolimatta päämäärästään, vaan pyrki yhä liiton rakentamiseen. Samanaikaisesti Yhdysvaltain kongressissa vaadittiin tuntuvaa rangaistusta Englannille, joka oli aseistanut Tecumsehin sotureita ja usuttunut näitä sotaan Yhdysvaltoja vastaan. Maiden väliset erimielisyydet puhkesivat avoimeksi sodaksi vuoden 1812 aikana. Laajenemista länteen kannattaneet Yhdysvaltalaiset näkivät sodassa myös mahdollisuuden Kanadan valloitukseen.[14]

Vaikka unelma intiaanivaltiosta ei päässyt toteutumaan, antoi Yhdysvaltain ja Englannin sotatila Tecumsehille mahdollisuuden nousta taistelemaan Yhdysvaltoja vastaan. Hän toi tuhansia sotureitaan brittien puolelle ja uskoi englantilaisten voittoon amerikkalaisista, joita johti kuvernööri Harrison.[13]

Englantilaisten joukkoja johtanut kenraalimajuri Isaac Brock oli valmistautunut sotaan huolella ja piti miehineen puoliaan erinomaisesti, kunnes tarkka-ampujan luoti päätti hänen sodankäyntinsä. Brockin korvannut eversti Henry A. Brocker ei kyennyt täyttämään paikkaa. Hän osoittautui epäpäteväksi eikä osannut ylläpitää suhteita intiaaneihin. Tecumseh olisi halunnut johtaa Kanadan puolelle siirtyneet taistelut takaisin Yhdysvaltain maaperälle, mutta Brocker pelkäsi viedä miehiään hyökkäykseen. Tecumseh kuvaili everstiä "häntä koipien välissä pakenevaksi lihavaksi eläimeksi".[7][15]

Prikaatinkenraalin arvonimen saanut Tecumseh surmattiin Ontariossa kesken taistelun vuonna 1813. Ennen viimeistä taistelua hän oli vaihtanut asetakkinsa shawneepäällikön perinteiseen sota-asuun kuin aavistaen kuolemansa.[16] Tecumsehin ruumista ei löydetty koskaan, ja pidettiin hyvin todennäköisenä, että omat soturit piilottivat ammutun johtajansa onton kaatuneen puun runkoon. Täältä ruumis arvatenkin oli myöhemmin käyty noutamassa muualle hautausta varten. Brockerin 800 brittisotilasta ja noin 500 heidän rinnallaan taistelevaa intiaania eivät kyenneet vastustamaan Harrisonin 3 000 miehen muodostamaa ylivoimaa. Tecumsehin kuolemaa koskevan tiedon levitessä intiaanien keskuuteen heiden vastarintansa mureni täysin. Britit vetäytyivät Kanadaan.[13] Harrisonin joukot olivat murtaneet englantilaisten vallan Suurten järvien alueella ja tuhonneet lopullisesti Tecumsehin vahvan intiaaniliiton.[17]

Tecumsehin kirous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1931 Ripley's Believe It or Not -kirjassa olleessa sarjakuvassa esitettiin tarina, jonka mukaan Tecumseh lähetti ennen kuolemaansa kuvernööri Harrisonille viestin, jossa hän ennusti tämän nousevan Yhdysvaltain presidentiksi, ja kuolevan kesken virkakauttaan.[18][19] Samalla ennustus oli osoitettu kaikille niille tulevien sukupolvien presidenteille, jotka tultaisiin valitsemaan virkaansa nollaan päättyvinä vuosina kahdenkymmenen vuoden välein.[20] Tästä Tecumsehin kirouksena tunnetusta tarinasta ei ole löytynyt varhaisempaa lähdettä, joten sen uskottavuus on kyseenalainen.[18] Aihe on ollut esillä länsimaista astrologiaa koskevissa artikkeleissa.[21]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Anderson, Rani-Henrik ja Henriksson, Markku: Intiaanit: Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia. Gaudeamus, 2010. ISBN 978-952-495-162-3.
  • Henriksson, Markus: Alkuperäiset amerikkalaiset. Gummerus, 1986. ISBN 951-662-385-9.
  • Hurt, Douglas: The Ohio Frontier. Indiana University Press, 1996. ISBN 978-0-253-21212-2.
  • Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit. Gummerus, 1994. ISBN 951-717-788-7.
  • Waldman, Carl: Atlas of The North American Indian. Facts On File Publications, 1985. ISBN 0-87196-850-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Andersson & Henriksson s. 535
  2. ↑ a b c d Tecumseh Ohio History Central. Viitattu 21.1.2009. (englanniksi)
  3. ↑ Virrankoski s. 91.
  4. ↑ Hurt s. 324.
  5. ↑ a b c d Henriksson s. 64.
  6. ↑ Waldman s. 115.
  7. ↑ a b Shawnee history Tolatsga.org. Viitattu 21.1.2009. (englanniksi)
  8. ↑ a b Andersson & Henriksson s. 184.
  9. ↑ Henriksson s. 65.
  10. ↑ Virrankoski s. 92.
  11. ↑ a b c Henriksson s. 66.
  12. ↑ Andersson & Henriksson s. 185.
  13. ↑ a b c d Waldman s. 117.
  14. ↑ Andersson & Henriksson s. 186
  15. ↑ Hurt s. 340.
  16. ↑ Virrankoski s. 128.
  17. ↑ Hurt s. 342.
  18. ↑ a b Watson, Robert P.: America's First Crisis: The War of 1812, s. 391. SUNY Press, 2014-01-01. ISBN 9781438451350. Teoksen verkkoversio (viitattu 13.12.2017). en
  19. ↑ Ken Kalb: Tecumseh's Curse and Death of President Bush luckystarz.com. Viitattu 7.1.2010. (englanniksi)
  20. ↑ Tecumseh Curse and The U.S Presidents Americanhistory.about.com. Viitattu 21.1.2009. (englanniksi)
  21. ↑ Kevin Williams: Astrology and the "Precidential Death Cycle" near-death.com. Viitattu 7.1.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Auktoriteettitunnisteet
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Tecumseh&oldid=17898204”